Nicon vaimo kaipasi hierontaa ja Nico herrasmiehenä hieroi – itseltään kädet rikki. Tapahtumasarja johti ajatukseen siitä, että jos opettelisi oikeasti hieromaan. Nico valmistui joulukuussa 2017 Joensuun Hierojakoulusta ja nykyään kädet kestävät hierontatyötä.
Nicon motivaatio oli ja on yhä huipputasoa. Valmistuttuaan hänet palkittiin stipendillä ryhmänsä parhaana. Koulussa syttyi himo oppia ja paljon. Tieto anatomiasta ja ihmisen toiminnasta on koukuttavaa ja kun kärryille pääsee, ei sieltä halua pois.
Hienointa koulussa Nicon mielestä oli asiakkaan auttamisen lisäksi hyvät opettajat, joita sai haastaa ja jotka olivat valmiina vastaamaan hankaliinkin kysymyksiin. Pisteitä opettajat saavat Nicolta myös ennakkoluulottomasta asenteestaan ja siitä, että jokaiselle opiskelijalle annetaan mahdollisuus olla oma itsensä ja kehittyä omien kykyjensä mukaan.
Uusille opiskelijoille Nico antaa vinkiksi olla utelias, haastaa opettajat ja tehdä itse paljon töitä oppimisensa eteen. Palkinto tulee ammattitaidon muodossa.